Lehto on runsasravinteinen metsä, jolle ovat tyypillisiä lehtipuut, multava maaperä ja varsinkin keväisin rehevä aluskasvillisuus. Mustavuori on itäisessä Vuosaaressa, Vantaan rajalla sijaitseva metsäinen mäki. Mustavuoren kallioperässä on paljon kalkkia, joten mäen alarinteillä kasvaa vaativia lehtokasveja.
Lehto on luonnonsuojelualuetta ja siellä on joitakin harvinaisia lehtokasveja. Kasvien kasvu oli rehevää ja kaunista. Siellä oli myös paljon ötököitä.
Lehdoissa on suuri biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus. Se tarkoittaa, että alueella elää paljon erilaisia kasvi- ja eläinlajeja. Lahoavilla puilla elää paljon erilaisia kääpiä ja hyönteisiä.
Suomen metsistä lehtoja on vain noin yksi sadasosa. Suurin osa Etelä-Suomen lehdoista on raivattu pelloiksi jo kauan sitten. Mustavuoren lehto on kuitenkin suojeltu osana Natura 2000 -luonnonsuojelualueiden verkostoa.
Kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris) on Suomen suurin saniainen. |
Mustavuoressa on runsaasti yli sata vuotta vanhoja juoksuhautoja ja linnoituksia, joita Venäjän keisarikunta rakennutti ennen ensimmäistä maailmansotaa suojaamaan Pietaria saksalaisten hyökkäykseltä.
Lehtoimikkä (Pulmonaria obscura) |
Koulun edestä lähtevä 560 menee noin kymmenessä minuutissa aika lähelle lehtoa. Bussipysäkiltä lehtoon oli 700 metriä.
Kävelimme lehdon läpi, pidimme evästauon ja otimme valokuvia.
Matkamme
tuotti Reittioppaan päästölaskurin mukaan 2,1 kg kasvihuonepäästöjä (CO2).
Samalla kulutimme 15 kcal/henkilö jo lehtoon siirtyessämme ja
50 kcal/km metsäpolulla kävellessämme.
Lähteet:
https://www.hel.fi/static/ymk/esitteet/mustavuori.pdf
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/09/29/helsinkia-kiertaa-1-maailmansodan-linnoitusketju-katso-kartta
Teksti: Jenna, Tea & Anne-ope
Kuvat: Jenna Kuosa & Anne-ope
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.