Sivut

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Seiskat tutkivat Korkeasaaren konferenssissa kosteikkojen elämää

Tiistaina 12.4. koulultamme lähti viisi seitsemäsluokkalaista Korkeasaareen koululaiskonferenssi määränpäänään. Yhteensä konferenssiin saapui kymmenestä eri koulusta oppilaita, esimerkiksi Riihimäeltä, Vantaalta ja tietysti myös täältä Aurinkolahdesta. 

Oppilaat jaettiin kuuteen eri työpajaan, jotka olivat: mosaiikki, sarjakuva, draama, kangaskassin painatus, videokuvaus ja musiikki. Pajaryhmän kanssa meni koko päivä, sillä ryhmän kanssa käytiin eläinkierroksella, syötiin lounasta ja suunniteltiin esitystä.  
Ennen lounasta biologi Aapo Salminen luennoi kosteikkojen merkityksestä, monimuotoisuudesta, tilasta, sijainnista ja kosteikkolinnuista. Olihan koko konferenssin aihe kuitenkin kosteikot ja kosteikkolinnut. 

Kosteikkojen monimuotoisuuden yhteydessä kerrottiin tietysti kosteikolla eläjistä. Tiesitkö, että Suomeen on tullut ilmastonmuutoksen myötä uusi lintu nimeltään viiksitimali? Se havaittiin ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 1949, mutta seuraava havainto oli vasta vuonna 1984. Viiksitimali, jota ensin kutsuttiin partatiaiseksi, on löytänyt kotinsa kosteikoilta. 


Eläinkierroksella esiteltiin erityisesti Suomessa eläviä lintuja. Kävimme esimerkiksi Borealia-talossa katselemassa komean kauluksen omaavia suokukkoja, mutta pääsimme myös Kissalaaksoon ihailemaan leijonia ja lumileopardeja. 

Loppuseminaarissa kaikki esittelivät pajoissa syntyneitä teoksia. Kommentaattoreina olivat Kymmenen uutisten Mika Tommola, nuoriso-ohjaaja Matti Pääkkönen ja Korkeasaaren oma kuraattori Ville Vepsäläinen. 


Teksti: Nasra
Kuvat: Liisa-ope