Sivut

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kuvataiteilija Hanna Westerberg nelosten vieraana

Nelosluokkalaisten opettaja Nina päätti, ettei ota jo ollutta ja kuollutta taiteilijaa aiheeksi, kun aivan vieressä taiteilijatalossa asuu Hanna Westerberg, joka on kuvataiteilija. 
Hanna Westerberg vieraili Auringossa.
Helmikuussa Westerberg oli mukana nelosten kuvistunnilla, jonka aiheena olivat Pohjoismaat. Jokainen ryhmä valitsi oman maan, etsi tietoa siitä sekä suunnitteli ja maalasi maan. Nyt Pohjoismaita esittävä taideteos on ensimmäisen kerroksen keltaisen solun sinisellä seinällä kaikkien ihailtavana.  
Oppilaat työn teossa.
”Oli ihanaa, kun sai luoda savesta oman maailman”- Hanna Westerberg

Maaliskuun lopulla Hanna Westerberg tuli koulun sydämeen kertomaan lapsuudestaan ja urastaan taiteilijana. Esityksessään Westerberg kertoi, että jo kolmivuotiaana hän oli miettinyt värien ihmeellisyyttä ja muskarissa piirtäminen oli aina ollut kivointa. Myöhemmin Hannan äiti huomasi lapsensa olevan kiinnostunut kuvataiteesta ja ilmoitti hänet kuvataidekerhoon. 
 
Ateneumissa Hanna piti eniten kauniista, tyttömäisistä maalauksista ja esimerkiksi toivoi olevansa Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli. Annantalon perustamisen jälkeen hän liittyi siellä pidettävään grafiikka- ja kuvanveistoryhmään. ”Oli ihanaa, kun sai luoda savesta oman maailman”, Westerberg muistelee.  


Nina näyttää nelosille Westerbergin lapsuuden töitä.
Yläasteella Hanna alkoi piirtämään hiilellä ja enemmän mallista kuin mielikuvituksesta. ”Oli ihmeellistä huomata, miten käsi muuttui katseen jatkeeksi”, Westerberg pohtii. 


Mallina toimi muutaman kerran taiteilijan veljen vaimo.
Westerberg pyrki ja pääsi kuvataideakatemiaan, jossa opiskeli grafiikkaa ja kuvanveistoa. Tämän jälkeen hän lähti Italiaan, Firenzeen opiskelemaan. Kun hän palasi Suomeen, alkoi hän pitämään taidenäyttelyitä. ”Piirtäessä tekee yleensä valintoja. Voi valita, haluaako piirtää, mitä näkee”, toteaa Westerberg. 
Teksti: Siiri ja Sandra
Kuvat: Sandra